E S I T T E L Y


Talli ei ole vanha, vaikka se saattaa siltä hieman vaikuttaa. Se on remontoitu kunnolla ja siellä on 30 karsinaa. Tallin omat hevoset eivät tule täyttämään niitä kokonaan ainakaan lähiaikoina, joten BC ottaa myös yksäreitä. Riippuen eläimen koosta, niitä talliin otetaan kuudesta kahdeksaan. Tallissa omia hevosia on tällähetkellä 10. Uusia hevosia ei osteta vähään aikaan ja kaksi varsaakin tuli juuri, joten nyt keskitytään niiden kouluttamiseen ja huolehtimiseen.
Itse tallirakennus on rakennettu vuonna 1942, mutta remontilla siitä saadaan kuin uusi, ainakin lähelle sitä.

Maneesiin mahtuu hevosia vaikka kuinka monta, mutta yhdelle tunnille tulee enintään kuusi ratsukkoa. Valjakkoajoa ei BCssä ole/harrasteta joten maneesi on vain koulu-, este- tai lännenratsastukseen.
Maneesi on rakennettu vuonna 1985, eli se on aika paljon uudempi kuin tallirakennus, mutta tallin remontin jälkeen ne ovat yhtähyvässä kunnossa.

Tarhoja tallialueella on viisi ja pihattoja kolme. Tallilla on neljä omaa laidunta ja yksi hieman pienempi erikoistapauksille (karanteeni).
Tammoilla on oma tarha ja samoin myös ruunilla ja oreilla. Tammojen ja orien tarhat eivät ole vierekkäin, koska jos jompikumpi oreista saa idean hypätä tupla-aitojen yli tammojen luo, siksi ovat ruunat välissä.
Yksityisille on varattu yksi oma tarha jos omistaja ei halua sitä muiden kanssa. Yksi on varattu varsoneille tammoille.
